Vierailin taannoin sukulaisteni luona ja ihastelin heidän kynttiläastelemaansa. Varsinkin Pinterestissä pyöriville tämä viinilasien käyttö kynttiläalustana ei ole varmasti mikään uusi idea, mutta tähän mennessä olen nähnyt viinilasien alla vain joulupalloja tai kukkia. Tässä on hiukan toisenlainen, mutta suloisen hauska lähestymistapa.



Tällä idealla asetelmasta saa halutessaan jouluisen, mutta myös ihan arkisempaan talveen sopivan. Miksei muina vuodenaikoina voisi lasien alle sujauttaa myös toisenlaisia eläimiä.

Ps. Joulublogini puolella tämän lisäksi esittelyssä myös mm. suolahuurrutettu kynttilälyhty. Keskityin näin jouluisemmissa asioissa sille puolelle.

Pinterestiä selaillessani olen usein törmännyt erilaisiin "fairy garden" rakennelmiin eli keijujen puutarhoihin. Ideana on rakentaa jonnekin puutarhaan - vaikka omaan kukkapenkkiinsä, suureen kukkaruukkuun tai muuhun erilliseen astiaan - keijukaismainen pienoismaailma. Pääelementtinä on yleensä keijujen talo, jonka ympärille voi sirotella vaikkapa miniatyyrikeinuja, pöytäryhmiä ja tietenkin myös pikkuinen puutarha kivipolkuineen. Oman maailman rakentamisessa vain mielikuvitus on rajana. Toiset käyttävät keijupuutarhoissa esimerkiksi nukketalon kalusteita, toiset suosivat itse askartelemista luonnonmateriaaleista.

Olen ollut viehättynyt keijukaisista jo lapsesta saakka, minkä lisäksi rakastan näpertelyä, joten ajatus keijupuutarhasta on jäänyt kutkuttamaan jonnekin mielen nurkkaan. Sopivaa paikkaa ja ideaa ei vain vielä löytynyt. Jokin aika sitten sain viimeinkin ajatuksen siitä, mistä aloittaisin, joten tuumasta toimeen. Lähdin rakentamaan keijukaisilleni omaa tönöä luonnonmateriaaleista. Jotenkin vain tuntuu, että tällaiset suomalaiset maalaiskeijut viihtyisivät paremmin rustiikkisen romuluisessa ympäristössä. Inspiraatio tulikin siis Pohjanmaalle sopivasti hirsiladosta.


Jouduin itseasiassa rakentamaan tuvan kahteen kertaan, sillä ensimmäisellä kerralla lisäilin seinän tilkitsemiseen käytetyt sammalet suoran paikoilleen ja jätin talon heti ulos. Seuraavana päivänä talo löytyi pihamaalta kirjaimellisesti palasina. Epäilen, että paikalla pyörivät naakat, fasaanit tai muut linnut olivat keksineet, että sammalista löytyi syötäväksi jonkinlaisia pikkuelukoita, joita en itse huomannut. Toisella kerralla annoin sammalten kuivahtaa pari päivää ennen rakentamista, eikä ongelmaa enää ollut. Onneksi kuumaliiman avulla kokoaminen on suhteellisen vaivatonta.

Nyt pitäisi vielä keksiä, mihin alan pienoispuutarhaa rakentamaan. Nähtäväksi jää, jatkuuko projekti vielä tänä syksynä, vai jätänkö sen talviunille odottamaan kevättä.

Joskus on onnekasta vilkaista maailmaa kameran läpi. Kameran linssi nimittäin näkee usein maailmassa sellaisia asioita, joita ihmissilmä ei osaa katsoa. Minäkin nappasin kameran mukaani eräälle syksyiselle, pimenevälle iltakävelylle ja huomasin, miten upeita valon ja varjon kontrasteja ja värejä turkoosista syvänsiniseen ja kultaan tavallisesta kaupunkiympäristöstä voikaan löytyä.

Jopas, miten tässä ollaan jo heinäkuun lopussa.  Hurjaa vauhtia tämä kesä on taas kulunut. En tiedä johtuuko tuo hujauksen tuntu siitä, että kelit eivät ole ihan koko aikaa suosineet ja sateet ovat pakottaneet sisätiloihin. mutta onhan tässä vielä yli yksi kokonainen kesäkuukausi jäljelläkin. Ja kuka teitää, ehkä syyskuussakin saadaan nauttia hyvistä keleistä.

Kokosin menneiden kesähetkien tunnelmia muutamaan kuvaan. Pahoittelen joidenkin kuvien lievää rakeisuutta, osa on otettu puhelimella vähän haastavissa olosuhteissa. Mukana on niin mökkimaisemaa, puutarhavierailuja kuin ihan tavallisia ihania hetkiä.


Sadepilvistä on joskus hyötyä. Yllä olevat kuvat on otettu sateisen juhannuksen aikana.

Kunpa tuon kattokruunun kimmellyksen saisi vangittua kuvaan paremmin.

Perimätiedon mukaan Jean Sibelius vaihtoi Ainonsa kanssa kihlasormukset juuri tuon kellotapulin luona. Taustalla näkyy vilaus Orisbergin kartanoa, joka on yhä yksitiskäytössä.

Tämän veijarin kuvasin ihan Helsingin Seurasaaressa. Itseasiassa tyyppi hengaili alle puolen metrin päässä minusta pitkän tovin ja kävi välillä hakemassa lisää evästä kädestäni.

Kolmen viikon kuluttua koulut ovatkin jo alkaneet ja mennään kohti syksyä. Tuolloin myös soma kouluni on jo alkanut, minkä vuoksi odotan tulevaa syksyä ihan innolla. Toki taloudellinen pärjääminen painaa, mutta yritän pitää mielen korkealla - pärjään kyllä ja tämä on hyvä juttu. Eipä vanhalla alallakaan uutisten mukaan mene yhtään paremmin, joten ehkä on nyt minun oikea hetkeni jättää yksi elämänvaihe taakse. Uudet kuviot odottavat, minä alan puhua kukille.

Eräässä ohjelmassa kesäisen suomalaisen järvimaiseman äärellä seissyt juontaja totesi, että vaikka hän asuukin kaupungissa, niin oikea koti oli hänelle siinä hetkessä, siinä näkymässä.

Toisinaan noita hetkiä tulee itsellekin. Vietin taannoin lähes meditatiivisen lauantai-illan Seurasaaressa. Siellä uskomattoman kauniissa ympäristössä ja ilta-auringon kellertäväksi maalaamassa luonnossa olo oli lähes meditatiivinen. Vielä kun mukaan lisäsi museoalueen pysähtyneen ajan, mieli asettui jonnekin yllättävänkin seesteiseen lepotilaan.

Tämä rakennus on nimeltään Kalevalankehto ja se on tarkoitettu pieniin tapaamisiin tai mietiskelyyn.

Tällaisia pääntyhjennysretkiä todella tarvitsee joskus. Jostain syystä itselleni parhaiten tehoaa juuri paikat, joissa on luonto lähellä.

Ja luontoa aasinsiltana käyttäen, minun elämässäni puhaltaa nyt hieman uudet tuulet. Aloitan nimittäin elokuussa puutarha-alan opinnot. Jo jonkin aikaa ole pyöritellyt ajatusta siitä, mitä elämälläni teen, koska se tuntui junnaavan pahasti paikallaan tämänhetkisen alani huonon työtilanteen vuoksi. Ja vähän muutenkin. Nyt tuntui siltä kuin joku korkeampi voima olisi tuonut tämän mahdollisuuden syliini melkein itsestään. Hiukan tämä uskonloikka hirvittää, mutta samalla olen innoissani ja uskon vahvasti siihen, että asiat järjestyvät.

Jos elämässä ei uskalla joskus ottaa riskejä, vaan tekee aina siten kuin turvallisimmalta tuntuu, voiko hienoimpia asioita saavuttaakaan?

Jotkut ovat varmasti jo huomanneetkin, että Blogilista lopettaa toimintansa 1.6. Tämä on sinänsä harmillista, koska Blogilista on hakutoimintoineen ollut oiva apuri juuri siinä, kun on halunnut löytää blogeja tietystä aihepiiristä. Juuri pari päivää sitten tietynlaisia blogeja etsinkin ja kauhistelin sitä, mitenkäs nyt tästä eteenpäin.

Mutta kas, olemassa on myös tuoreempi blogiyhteisö, jossa myös pystyy etsimään blogeja hakusanoilla, tageilla tai tiettyjen aihepiirien avulla. Blogipolku on perustettu tänä vuonna ja sen kautta voi seurata nyt vaikka tätä blogia tai joulublogiani.

Toivottavasti mahdollisimman moni bloggari löytäisi tiensä myös Blogipolkuun, jotta siitä saataisiin kaikki hyöty irti. Blogilista ainakin on ollut monille suuri blogiliikenteen lähde varmasti juuri hakuominaisuutensa vuoksi.

Hopeiset hetket löytyy Blogipolusta myös tällä kuvakkeella.

Kyllä kodin kausisomisteissa on ihan oma ilonsa. Toki löytyy ihmisiä, joita moinen kiinnostaa kiviäkin vähemmän, mutta itse pidän ympäristöni koristelusta juhlan ja vuodenajan mukaan. Loistava yhditelmä tähän on vielä sen, että rakastan käsin tekemistä ja kunnon näpertelyä.

Tämän vuoden pääsiäismuniin tarvitsin vain pari eripaksuista permanenttitussia ja hopeatussin. Näin sai tyhjennetyt kananmunakuoret uudet graafisista kuvioista inspiraationsa saaneet asut ylleen.


Näitä oli niin hauska piirrellä tv:n katselun lomassa, että lisääkin olisi mieli tehnyt luoda. Hyviä kuosi-ideoitakin löytyisi netistä pilvin pimein.

Munasten lisäksi hain kevät- ja pääsiäiskoristukseksi muutaman erilaisen oksan maljakkoon. Ne kasvattivat muutamassa päivässä kauniin heleänvihreät lehdet. Lisäsin mukaan myöhemmin vielä muutaman paperisulan, jotka toistivat munien värimaailmaa.

Ajauduin yksi päivä miettimään asioita, jotka tuntuvat hyvältä. Siis oikeasti fyysisiä pieniä aioita ja yksityiskohtia jokapäiväisestä elämästä, jotka aiheuttavat mielihyvää. Eipä aikaakaan, kun tästä alkoi muodostua pieni Feel good -lista.

• Se hetki, kun päänsäryn tai muun kivun terävin kärki taittuu ja kipu helpottuu.
• Kylmettyneen kehon lämpiäminen, eli se tunne, kun alat "sulaa" vaikkapa saunaan tai vällyjen alle päästyäsi tai vedettyäsi villasukat jalkaan.
• Käden upottaminen esimerkiksi hienoon hiekkaan tai linnunsiemeniin. (jälkimmäistä tein pienenä paljon, meillä oli papukaijoja)
•  Lämmin kesätuuli.
• Se, kun joku toinen hipelöi hiuksiasi ja päänahkaasi, esimerkiksi kampaajalla.
• Pienen vauvan paino sylissä.
• Hyvä, jämäkkä kädenpuristus.
• Upouusien laitteiden näytöissä olevien muovikalvojen vetäminen irti.
• Kun joku ottaa kädestä kiinni.
• Halaukset, mitkä vain. 
• Sormiin kuivuneen askarteluliiman irrottaminen.
• Se, kun sa riisua epämukavat vaatteet tai kengät pois. 

• Istuminen veden äärellä lämpimänä kesäiltana vailla huolia, vain liplatusta kuunnellen.
• Nurmikolla tai hiekalla kävely paljain jaloin.
• Nauruhepuli.
• Se, kun herätessä huomaa kellon olevan niin vähän, että saa paina pään takaisin tyynyyn ja nukahtaa uudestaan.
• Hirveän janon tai nälän sammuttaminen.
• Se hetki keväällä, kun ulkona on pakko ottaa takki pois auringon porotuksen vuoksi. 
• Ylipäätään se, kun ulkona tarkenee aina vain kevyemmällä vaatetuksella.
• Hellyydenosoitus lapselta tai lemmikkieläimeltä.
• Viileään veteen pulahtaminen kesäkuumalla.
• Kastuneiden vaatteiden vaihtaminen kuiviin.
• Kun joku toinen rapsuttaa selkää.
• Se hetki, kun pääset vihdoin levähtämään uuvuttavan päivän tai suorituksen jälkeen.
• Puhtailta tuoksuvien ja sileiden lakanoiden väliin pujahtaminen. 

Näitähän riittäisi vaikka millä mitalla. Onneksi. Väitän, että se lisää elämänlaatua, kun kykenee kiinnittämään huomiota näihin pieniin, ohikiitäviin asioihin jopa silloin, kun elämä muuten heittelisi kärrynpyörää.

Hei satunnainen paikalleosuja, tuleeko mieleesi muita asioita, jotka todella tuntuu?

Kodin Kuvalehti

Olen polttanut syksyn aikana ahkerasti tuikkuja tämän projektini vuoksi. Näin nimittäin Puutarhan syksy ja talvi -kirjassa viehättävän herkän näköisiä metallilehtiä, jotka oli tehty tuikkujen alumiinikupeista. Niinpä aina, kun poltin tuikun loppuun, väänsin siitä yhden lehden lisää ja laitoin talteen.


Lehden silottamisessa tärkeintä on sopiva työkalu. Sen olisi hyvä olla sileää ja kevyttä materiaalia, esimerkiksi metalli vain rikkoo alumiinin pinnan. Tämän vuoksi myös terävät reunat ovat huonoja. Itse huomasin, että välineen olisi hyvä olla myös tarpeeksi ohut ja pieni, jotta sitä olisi helppo käsitellä.

 Minun weapon-of-choiceni oli lopulta tämä. Ja sehän on niinkin hienostunut esine kuin jalkaraspin varsi. Mutta ei anneta sen häiritä.


Minä taittelin kasaan yhteensä 40 lehteä, jotka pääsivät koristamaan valosarjaa äitini pihalle.