Viime viikolla tieni vei Keski-Suomen kautta Pohjanmaan lakeuksille. Olipas melkoinen perhepläjäys ja ensi viikolla pääsiäisen tiedossa vielä laajempi versio. Pitäähän sukulointia vähän hajoitella, ettei tule äkkirysäyksestä slaagia.

Siskoni sai yhtenä päivänä talvihermoromahduksen. Useamman minuutin kuului hirveä pitelemätön paasaus siitä, miten totaalisen kyllästynyt hän on talveen ja lumeen ja siihen, että ulkona pitää tehdä kaikki sen ehdoilla. Ymmärrän häntä, kyllähän se oikea kevät saisi tulla jo. Ennen kaikkea olen kyllästynyt kylmyyteen ja jatkuvaan pukemiseen. Kunpa saisi vain pukata ballerinat jalkaan ja heittää kevyen takin harteille ulos mennessä. Siskoparalla on vielä päivittäin huolehdittavana pikkupojan kerrospukeutuminen, joten hermojen pettäminen on jo oikeutettua.

On tässä kevään myöhästymisessä jotain hyvääkin, kun synkistä synkimmän taven jälkeen saa vihdoinkin nauttia auringonpaisteesta ja hohtavista hangista. Viikonlopun ohjelmassa oli muun muassa kävelyretki joen jäällä. Perinteinen vipukelkka oli ikävä kyllä epäkunnossa.

Uskaltauduin myös hiihtämään ensimmäisen kerran sitten 12 vuoden. Onko tämkin koululiikuntatrauma kohta voitettu vai alanko siirtyä lopullisesti täti-ihmisten sarjaan?  Mutta kelpaahan näissä nkymissä ylhäisessä yksinäisyydessä sivakoida. Varsinkaan, kun kukaan ei ole näkemässä niitä tasaisella ladulla nurin menemisiä...