Talvikaudessa on puolensa



Yleensähän minä en ole talven ystävä, paitsi joulun ja yksittäisten kivojen juttujen osalta. Nyt pääsin kuitenkin yllättämään, kun sain itseni kiinni ajattelemasta, että oikeastaan saisi tulla jo lunta. Ehkä se johtuu siitä, että nyt on marraskuu ja ulkona näyttää juuri siltä. Se aiempi kylmä jakso ja yöpakkaset kadottivat puista tehokkaasti ne kauniit syyslehdet ja nyt ulkona on vain harmaata, ankeaa ja alastonta. Kellotkin siirrettiin ja nyt pimeän tulo yllättää aina.
Mutta onhan tässä alkavassa talvikaudessa puolensakin – kausituotteet ruokapuolella, kynttilät ja talvisemmat koristeet. Yleinen tunnelmointi. Tiedättehän kuinka punaviininkin juonti tuntuu ihan erilaiselta, kun sitä tekee sateisena, kylmänä talventaitteen iltana.

Pohjanmaalla on ilmaa.

Vietin taannoin taas hetken synnyinseuduilla äitilässä. Sielläkin tuli tunnelmoitua. Tosin herramunjee, miten pimeältä pimeys taas maaseudulla tuntuukaan. Kuin ei näkisi mitään kaikista katuvaloista huolimatta. Vaikkakin tässäkin on se puolensa, että tähdet näkyvät kaupunkia paremmin. Olen joskus teininä maannut helposti tunninkin ulkona pimeydessä taivasta tuijottaen. On upeaa, miten silmien tottuessa tähtiä alkaa näkyä aina vain enemmän. Pitäisi joskus taas kokeilla.
Talvikauden koristuksista vielä, pidän ihan hulluna syksyn ja talven kukka- ja koristekasvivalikoimasta. Tummat sävyt, sadonkorjuuhenki, havut ja marjat siis toimivat. Hankittiinkin äidille ex-temporena tällainen puolukkamainen marjakasvi, koska se näytti niin hauskalta.

Voihan surkea valo ja kännykän kamera. Pahoittelen kuvan laaduttomuutta.
Suomalaiseksi nimeksi paljastui googlaamisen jälkeen lamosalali, mistä lie moisen nimen saanut. Englanniksi kasvi tunnetaan myös nimillä wintergreen ja teaberry. Marjat ovat tosiaan syötäviä ja kasvia käytetäänkin lääkekasvina esimerkiksi linimenteissä ja se on kuulemma kasvuseuduillaan Amerikassa suosittu purukumimaku. Tästä kiinnostuneena uskaltauduin yhtä marjaa pikkuisen maistamaan ja huh, voimakas maku oli tosiaan kummallisen tutun oloinen, mutta ei omaan makuun herkullinen. Äitini sanoi, että sehän maistui ihan mobilatilta.
Ilmeisen kestävästä kasvista taitaa olla kyse ja marjojenkin pitäisi pysyä kauniina jopa kuukausia. Toivottavasti kaunotar siis säilyy ainakin joulun yli, koska jouluinenhan se myös on.

---

Nythän on muuten perjantai, eli täytyy heittää vielä Follow Fridayn linkki kehiin. Tällä kertaa vinkkaan ihan suomalaisen sivuston eli LivingstoneKodit -yhtiön inspiraatioblogin. Yleensä rakennusfirmojen blogit ovat aika puolivillaisia, jos niitä on ollenkaan, mutta tämä blogi on ilahduttavan vilkas ja sisältörikas. Blogista löytyy niin inspiraatiokuvia, sisustusvinkkejä, tee-se-itse-ohjeita kuin Ikea hack poimintojakin. Pinnat tästä, blogissa riittää luettavaa myös niille, jotka eivät ole taloa rakentamassa.


Share this:

ABOUT THE AUTHOR

Hello We are OddThemes, Our name came from the fact that we are UNIQUE. We specialize in designing premium looking fully customizable highly responsive blogger templates. We at OddThemes do carry a philosophy that: Nothing Is Impossible

0 kommenttia:

Lähetä kommentti