Hei vain, täällä on elämää. Parin kuukauden blogihiljaisuuden on määrä rikkoutua nyt. Olen ollut poissa pelistä, koska muut asiat ovat yksinkertaisesti vieneet kaiken huomion, mutta nyt alkoi into blogiakin kohtaan nostaa jälleen päätään. Yritän pysyä paremmin vauhdissa jälleen.

Pakko on tosin puolustautua vielä sillä, että kiireiden vuoksi ei ole kovasti ollut postattavaakaan. Kauniit asiat ovat jääneet sivummalle niin kotona kuin muuallakin. Mielihän tässä räjähtää, siispä onkin jo aika keskittyä niihin elämän hopeareunuksiin.

Jotain ihanaa on tässä sattunutkin, sillä toukokuun lopulla sukuumme liittyi tällainen hurmaava pikkuneiti.


Suuri temperamentti, mutta aseistariisuva olemus. Mummin syli vaikuttaa jo rauhoittavalta paikalta. Sehän on myös vanhemmalle serkkupojalle se yksi tärkeimmistä paikoista.

Nimen neitonen saa ensi viikolla, toivottavasti minulla on velvollisuuksiltani aikaa kuvailla rkasta kotiseutuani kesäasussa, ehkä myös ritiäisjuhlasta tiedossa jotain. 3-vuotias siskonpoikanihan on ollut kvasti sitä mieltä, että vauvan nimeksi pitäisi laittaa Muumitalo. Noh, onhan tuossa se logiikka, että muumitalo taitaa olla yksi hienoimmista asioista, jonka 3-vuotias tietää.