Minä olen niitä ihmisiä, joilla kosketus on tärkeää. olen siis mlkoinen hiplaaja, niin ihmisten, eläinten kuin esineidenkin kohdalla. Koittakaakin estää minua halaamasta. Tuokaa lähettyvilleni koira, niin nökötön tyytyväisenä sen vieressä käsi korvan taustaa rapsuttamassa. Siitä lähtien, kun Kodin Kuvalehti vaihtoi kannen materiaalia, on pakkomielteenäni ollut lehden käsiini saadessani. sivellä kannen silkkiseen sileää paperia. Kesäisin rakastan paljain jaloin kulkemista, jos se vain on mahdollista. Esimerkkejä on lukuisia.

Tämä kosketushimo vain tekee ostoksista toisinaan hankalaa, jos joku haaveilemani vaate tai esine onkin aivan väärän tuntuinen. Jotkin nettiostokset ovat suorastaan mahdottomia, koska en saa ensin hiplata tuotetta (olen laiska palauttamaan).

Niinpä minulla onkin kestänyt jonkin aikaaa ennenkuin sain tämän pikkuhaaveeni toteutumaan. Olen siis jo aikapäiviä sitten ihastunut Qualyn lintuavaimenperään, joka vahtii avaimia mukana ollessaan ja kotona pitää ne helposti saatavilla pesätönössään. Veljellä ja kälylläni on vastaava tuplaversio ja sen nähdessäni en ole saanut mokomaa tirppaa mielestäni. En vain millään voinut tilata omaani netistä, koska jostain syystä halusin päästä näkemään vaihtoehdot livenä ja mallailemaan hiukan värivaihtoehtoja ihan livenä. Mutta nyt vihdoinkin linnut lehahtivat eteeni Lapuan Kankureiden puodissa, aivan yllättäen. Mutta voi jestas, kun olikin vaikeaa päättää, halusinko mustan linnun valkoisessa talossa, vai valkoisen linnun mustassa talossa. Elämäni vaikein valinta!  Ainakin melkein.

Tähän päädyttiin. Lintu osaa muuten myös laulaa, sillä sen pyrstössä on pilli. Kätevä myös koiraihmisille. Tai merihäään joutuville. Tai lasten viihdytysteen.

Pohjanmaalla oli viime viikolal hiukan vetistä. Ei, tämä ei ole järvimaisema, vaan takana jossain puiden vieressä kulkee joen uoma ja etuala on normaalisti peltoa. Hupsista vain.


Paha parikin tykkää lähikosketuksesta, varsinkin koleana sadepäivänä. Paremman (eli tutun ihmisen) puutteessa käy kaverikin. Ilmeet kertoo, että nyt häiritään päiväunia aika härskisti.

Pääsiäinen oli ja meni, mutta minä saan itseni päivittelemään näitä kuulumisia vasta nyt, koska - yllätys - onnistuin taas nappaamaan itselleni taudin. Tällä kertaa tarttuttajana vain toimi äitini. Kummallinen flunssa tosin, koska tähän on liittynyt vain kitkerää vsymystä, yhden päivän kuume sekä limakalvo- ja hengitystieoireita. Eli toisin sanoen olen ollut rättipoikkipuhki, yskinyt keuhkojani halki yrittäessäni saada happea ja kärsinyt muun muassa särkevistä hampaista ja/tai ikenistä, koska turvoksissa olleet posket hinkkasivat ilkesti niitä vasten.  Huh.  Mutta voittajana tästä ollaan taas selvitty.

Pääsiäinen Pohjanmaalla oli leppoisa. Pääsiäinen onkin heti joulun jälkeen lempijuhlapyhäni. Mukavaa yhdessäoloa ja vapaata sekä tietysti ruokaa (ja suklaamunia...) Pääsin kaivamaan taas lempipääsiäiskoristeetkin esiin.


 Voi itku sentään, sillä yksi pesässä olevista munista oli haljennut äitini muuton yhteydessä. Mutta eipä hätää, äitsykkä keksi, että siitä munasta on vain joku juuri kuoriutumassa. Ankanpesä tuo nyt ainakin tänä vuonna oli, sillä pörheä pinkkuankkatrio pääsi vartomaan sisarusten syntymää pesän viereen.

Kukka- ja oksa-asetelman teko on yleensä minun heiniäni. Pääsiäisasetelma on vain minulle pakkomielteisyydessään melkein pahempi kuin joulukuusi, sillä siinä on useampi liikkuva osa. Oksat, kukat ja koristeet pitäisi saada suhteellisen symmetriseen tasapainoon ja sitten kun vielä roikkuvat koristeet (joita on muuten paljon enemmän kuin kuva antaa ymmärtää. Vastavalo nielee osan koristeista) pitäisi asetella niin, etteivät saman väriset ole liian lähekkäin...  Tätäkin kohennettiin useampaan otteeseen, kun silmä löysi virheitä.



Ja tältä se sitten näytti. Ensimmäiseksi sokerimassakuorrutuksekseni suhteellisen onnistunut, hiukan kuorrute vain pääsi repeilemään ohuimmista kohdistaan. Mörön kokosin itse muotoilemalla tavallisesta kakkupohjasta ja kääretorttupohjasta. Hiukan itseä jäi harmittamaan se, että silmät, nenä ja suu olisivat saaneet olla vielä lähempänä toisiaan, jotta tämä Mörkö olisi muistuttanut vielä enemmän esikuvaansa. Mutta tunnistaahan tuon ja sankari oli ainakin pähkinöissään. Päälaen montut ovat myös sankarin käsialaa, poika on turhan vikkelä "auttamaan" joka asiassa.


Sisältä Mörkö oli raidallinen. Välissä siis mustikka- ja vaniljamousset. Sointuvat hyvin värimaailmaan.
Oletteko muuten tietoisia siitä, että Mörkö on itseasiassa naispuolinen?  Näin ainakin Tove Jansson itse tarkoitti.