Kesällä kerran

Jopas, miten tässä ollaan jo heinäkuun lopussa.  Hurjaa vauhtia tämä kesä on taas kulunut. En tiedä johtuuko tuo hujauksen tuntu siitä, että kelit eivät ole ihan koko aikaa suosineet ja sateet ovat pakottaneet sisätiloihin. mutta onhan tässä vielä yli yksi kokonainen kesäkuukausi jäljelläkin. Ja kuka teitää, ehkä syyskuussakin saadaan nauttia hyvistä keleistä.

Kokosin menneiden kesähetkien tunnelmia muutamaan kuvaan. Pahoittelen joidenkin kuvien lievää rakeisuutta, osa on otettu puhelimella vähän haastavissa olosuhteissa. Mukana on niin mökkimaisemaa, puutarhavierailuja kuin ihan tavallisia ihania hetkiä.



Sadepilvistä on joskus hyötyä. Yllä olevat kuvat on otettu sateisen juhannuksen aikana.


 




 Seuraavat kuvat on otettu Iossäkyrössä Orisbergin kartanon ja kappelin alueella. Suosittelen vierailemaan, jos noilla seuduilla liikkuu. Paikka on vanhoine rakennuksineen kaunis ja tunnelmaltaan viehtättävällä tavalla pysähtynyt. Vanhalla hautausmaalla lienee oma vaikutuksensa asiaan, vanhimmat ristit ovat peräisin 1800-luvun alkupuolelta. Itse käväisin paikalla äitini ja tätini kanssa kunnostamassa vanhoja sukulaishautoja.

Kunpa tuon kattokruunun kimmellyksen saisi vangittua kuvaan paremmin.



Perimätiedon mukaan Jean Sibelius vaihtoi Ainonsa kanssa kihlasormukset juuri tuon kellotapulin luona. Taustalla näkyy vilaus Orisbergin kartanoa, joka on yhä yksitiskäytössä.


Tämän veijarin kuvasin ihan Helsingin Seurasaaressa. Itseasiassa tyyppi hengaili alle puolen metrin päässä minusta pitkän tovin ja kävi välillä hakemassa lisää evästä kädestäni.

Kolmen viikon kuluttua koulut ovatkin jo alkaneet ja mennään kohti syksyä. Tuolloin myös soma kouluni on jo alkanut, minkä vuoksi odotan tulevaa syksyä ihan innolla. Toki taloudellinen pärjääminen painaa, mutta yritän pitää mielen korkealla - pärjään kyllä ja tämä on hyvä juttu. Eipä vanhalla alallakaan uutisten mukaan mene yhtään paremmin, joten ehkä on nyt minun oikea hetkeni jättää yksi elämänvaihe taakse. Uudet kuviot odottavat, minä alan puhua kukille.

Share this:

ABOUT THE AUTHOR

Hello We are OddThemes, Our name came from the fact that we are UNIQUE. We specialize in designing premium looking fully customizable highly responsive blogger templates. We at OddThemes do carry a philosophy that: Nothing Is Impossible

1 kommenttia:

  1. Moikka Kiisa, muistin sinua haasteella blogissani, osallistu mikäli haluat :)

    VastaaPoista