Löytöjä suvun aarreaitasta ja vähän muualtakin
Aika monilla perheillä ja suvuilla on yhä hallussaan talo tai paikka, johon on vuosien varrella varastoitu kaikenlaista vanhaa ja tarpeetonta tavaraa, jotka on lopulta unohdettu kokonaan. Sitten joskus vuosien kuluttua nuo esineet näyttävätkin taas virkistävän hienoilta.
Äitini lapsuudenkoti ja minun mummolani on nykyisin enoni ja hänen perheensä asuttama. Vanhalla maatilalla on kuitenkin muunmuassa yhä vanha puori, eli aitta, johon suku on kerännyt käyttämättömäksi jäänyttä tavaraa. Kävimme viime visiitillni äitini kanssa hakemassa sieltä äitini perintökeinutuolin kälykokelastani ja kesän alussa syntyvää perheenlisäystä varten ja samalla reissulla huomasin katsovani kaikkea nurkkiin kerääntynyttä rojua taas aivan uusin silmin. Mukaani tarttui lopulta muutamia isoäitini "perintöjä".
Nämä kupit eivät ole maalliselta arvoltaan kovinkaan kummoisia. Malli on englantilaisen Portmeirion Potteryn 70-luvun tuotantoa, eivätkä kupit ole ihan priimakunnossakaan. Tunnearvo on kuitenkin minulle valtaisa, sillä näistä kupeista minä ja serkusparvemme saimme juoda kuumaa kaakaota mummolassa ollessamme.Ja meillähän se oma osamme kuppien kuntoon onkin, sillä me tenavat taisimme lähes jokaisesta kupista kolhaista joskus korvan irti. Ne kuitenkin liimattiin aina kiinni, sillä myös isoäitimme piti kupeista kovasti. Yksi näistä olikin hänellä käytössä ihan viimeisinä elinvuosinaankin. Pienillä säröilläkin on siis vain oma tarinansa.
Myös vähän uudempia löytöjä tuli tehtyä. Minulla on ollut sisustusongelma pienen eteiseni kanssa. Tai siis lähinnä sen lattian suhteen. Parkettilattian vuoksi lattian pinta oli noussut niin ylös, että kylpyhuoneen oven ja lattian väliin jäi niin onnettoman pieni rako, että en tahtonut löytää eteiseen niin ohutta mieluista mattoa, joka silti antaisi oven aueta kunnolla. Nyt pienen maalaiskaupungin kirpputorin nurkasta löytyi tämä täydellisen kokoinen ja juuri sopivan ohut Vallilan Kelohonka-matto hintaan 6 euroa, sillä yhdessä sen kulmassa oli pieni nirhauma, päätelmäni mukaan koiranpennun syömä. Onnistuin kuitenkin ihan neulalla ja langalla loihtimaan tuon epätäydellisyyden lähes näkymättömiin.
Yleensä olen toivottoman sokea kirpputorishoppajaa, mutta joskus näköjään minuakin onnistaa. Kelohonka on vieläpä minulle juuri passeli kuosi, koska rakastan puita ja puukuvioita. Nyt eteinenkin näyttää enemmän omalta.
ABOUT THE AUTHOR
Hello We are OddThemes, Our name came from the fact that we are UNIQUE. We specialize in designing premium looking fully customizable highly responsive blogger templates. We at OddThemes do carry a philosophy that: Nothing Is Impossible
Tuo matto on ihana!!
VastaaPoistaMielestäni suvussa olleiden astioiden arvoa ei voikkaan mitata rahassa....tunne onkin tärkeämpi!
Kiitos, minäkin ykkään ja mikä säkä etä se oli kuin tuohon paikkaan tehty myös mittojen puolesta.
PoistaJa noinhan se on, tunnearvo tekee maallisesta arvosta ihan toisarvoista.
Pakko myöntää että minulla on ullakko puoliksi täynnä niitä tunnearvoisia tavaroita. Mummini kun kuoli en halunnut päästä yhdestäkään hänen jättämästään esineestä irti... niin paljon muistoja. Ja muuttuu se makukin tietty vuosien mittaan.
VastaaPoistaTodella style eteinen ja tuo sininne Mariskooli kruunaa kokonaisuuden :-)
Vähän sama juttu, vaikka aika moni esine onkin tietysti mennyt äidilleni ja sisaruksilleen. Mutta me lapsenlapsetkin saadaan onneksi poimia mieluisia juttuja mukaan, jos niitä ei kukaan muuten vaadi.
PoistaTuo mariskoolikin on muuten isoäidin peruja, mutta ei tosin tida olla ihan aito. Luonnossa se on kuitenkin enemmän turkssi kuin sininen ja värin vuoksi sen olen halunnutkin.
Ja kiitos kehuista, olen itsekin ihan tyytyväinen nyt tuohon. Muussa huushollissa olisikin paljon paranneltavaa.
Siis turkoosi, piti sanomani. Tietokone pudotti o:t pois matkasta.
Poista