Kultapiisku

Mitkä ihanat kevätilmat!  Ja mitä teen minä - hankin itselleni kuumeen.

No, sairaslomapäivänä on hyvä pitkästä aikaa päivittää blogia. Kotona ei juuri kummallisempai muutoksia ole tapahtunut yhtä pientä yksityiskohtaa lukuunottamatta. 

Eteisen pöydällä olevaassa maljakossa oli jo jonkin aikaa ollut muutama vehnänkorsi - rutikuivina ja jo vähän tunkkaisen näköisinä. Mietin, mitä ihmettä keksin tilalle, mutta vastaus löytyikin lähempää kuin luulinkaan. Olin nimittäin ostanut joulukoristealesta tammikuussa pilkkahintaan kullanhohtoisen koristeoksan, joka sopi yhtäkkiä paikalle kuin suunniteltu. Joulukoristeina myytävi asioita kannattaa siis katsoa hiukan toisellakin silmällä.


Oksa tuo kivaa säihkettä niinkin arkiseen tilaan kuin eteinen. Varsinkin, kun aurinko paistaa kohti.

Tosin nyt lämpimimmillä keleillä suuri ongelmani on se, että etelästä paistava aurinko paahtaa koko asunnon saunaksi, jos pidän verhoja auki. Olisihan se kiva päästää valoa sisään, mutta maksan sen sitten oleskelulämpötilassa. Onko muilla samoja ongelmia ja jopa tehokkaita ratkaisuja?  Ilmastointi tai ilmalämpöpumppu kun eivät ole mahdollisia. Pieni tehokas tuuletin kyllä jo löytyy.



 Mutta hei, nythän on perjantai. Follow Friday, siis. Vinkkaan teille nyt kivan sisustusblogin, josta löytyy ihan possuna DIY- ja askarteluideoita. Siis niin paljon, etten minäkään ole onnistunut kahlaamaan koko blogia läpi.

Share this:

ABOUT THE AUTHOR

Hello We are OddThemes, Our name came from the fact that we are UNIQUE. We specialize in designing premium looking fully customizable highly responsive blogger templates. We at OddThemes do carry a philosophy that: Nothing Is Impossible

0 kommenttia:

Lähetä kommentti