Tämä hankinta on pitänyt esitellä jo jonkin aikaa, mutta nyt kun talvi tekee ihan oikeasti tuloaan, niin tällekin taitaa olla oikea hetkensä. (täällä maaseudun kotikotona taisi tulla pysyvä lumi eilen)

Osaan harvoin ostaa kausivaatteita mulloin kuin omana kautenaan, mutta viime kesänä Elloksen valikoimaa selatessa osui silmään rutkassa alennuksessa ollut talvitakki. Alunperin hintaa oli ollut yli satasen, nyt villakangastakista joutui pulittamaan vaivaiset 42 euroa. Takki oli vielä kuvien mukaan kauniin punainen, mikä houkutteli tällaista yleensä mustan turvautuvaa, joka aina jossain välissä talvea kaipaisi kuitenkin lisää väriä.

Sitten taki tuli, avasin paketin ja...  No eihän se ollut punainen, vaan oranssi! Olisi pitänyt lukea esittely tarkemmin.





Perjantain kunniaksi tuttuun tyyliin seuraa myös linkkivinkki. Kaikki kotiaskartelijat, hophop inspiroitumaan Saved by Love Creations -sivuston DIY-ideoista. Aihepiirejä löytyy niin kodinsisustuksesta koruihin ja kausiaskarteluihin. Ilmaisia printattavia kaavojakin löytyy aika kasa. Pinterestiin mieltyneille myös tiedoksi, että tältä naiselta löytyy myös lopumattomaasti seurattavaa siellä puolella.

Joulublogissa näitä jo myös esittelin, mutta koska nämä ovat varsin käypiä myös ainakin talvikauden koristuksena, niin kuuluvathan nämä tännekin.

Titi ja Tyy hurmasivat minut ihan totaalisesti.Joskus vain käy niin, että jokin kovin eläväisen ja sympaattisen oloinen hahmo tuntuu kuin elävältä. Eihän niitä voi silloin taaksen jättää.



Pitäisi vain hankkia sellaisia oksia, jossa olisi laajempia haaroja, niin saisi tirpat luonnollisemman näköisesti oksalle keikkumaan.

Apua, katsokaa mitä bongasin.


Näitä siis löytyi myytävänä ihan Prismasta. Jäin vain ihmettelemään, että kuinkas näitä voidaan myydä ihan erikseen ilman yhteyttä Säästöpankkiin, mutta näköjään saa jostain nettikaupoistakin.

Jos minulla olisi lapsi, niin voisi tuollaisen saadakin. Nuo ovat aina olleet niin veikeitä. Ja voisi väittää jo suomalaiseksi designtuotteeksikin.

Pohjanmaalla on ilmaa.

Voihan surkea valo ja kännykän kamera. Pahoittelen kuvan laaduttomuutta.

Se tapahtuu joka vuosi pimeän vuodenajan alussa, yleensä useamman kerran. Joku tuttu voihkii nähneensä ensimmäiset jouluvalot, vaikka eihän vielä ole aika, kun on vasta syys-lokakuu. Minä kuulin ensimmäisen valituksen juuri nyt kuun vaihteessa ja jäin miettimään, miksi koristevalot herättävät niinkin vahvaa vastustusta ja mielletään juuri jouluvaloiksi. Jouluiset hahmot, kuviot ja värit ovat tietysti asia erikseen, mutta miksi kirkkaita tai yksivärisiä valoja ei voisi käyttää puutarhan, julkisivujen ja kodin koristukseen myös muulloin kuin joulun lähistöllä?

Jouluista vain vain kaunista? (Kuva: Vegas.com)

Hassuja ollaan, me suomalaiset nimittäin. Täällä me asutaan maassa, jossa on pimeää (tai muuten harmaata) yli puolet vuodesta, mutta silti valtaosaa tuntuu suorastaan ahdistavan se ajatus, että piemyteen tuotaisiin pieni valonripaus koristevaloilla. Koska nehän on JOULUvalot. Mieluummin sitten tarvotaan ja voivotellaan ankeassa pimeydessä, koska eihän vielä ole joulu. Minusta olisi van tervetullut muutos, jos pimeyttä osattaisiin entistä paaremmin täyttää valolla. Joulukuun lähestyessä huomaa aina koristevalojen piristävän julmimman pimeyden keskellä, miksi sitä ei voisi aloittaa jo aiemmin?

Tunnelmavaloja kyllä löytyisi joka vuodenaikaan ja tilanteeseen. (Kuva: Ireparhome.com)

(Kuva: IdeasHomeConcept.com)

Samantyyppinen ratkaisuhan minulta jo iteasiassa löytyykin, kun päätin viime syksynä kietaista seinällä oelvaan metallipuuhun valoketjun. Tämän piti itseasiassa olla vain joulunajan koriste, mutta sai lopulta jäädä paikoilleen.


Mitä mieltä te olette valokoristelusta, hot or not? Joulun juttu vai sopii muulloinkin? Millaisia valoideoita teiltä löytyy?

Hupsista, useasn sattuman summana uohdin tehd eilen Follow Friday, postaukseni, vaikka linkkivinkkikin oli valmiina.

Pitemmittä puheitta haluan esitellä Videojug-sivuston, jolta löytyy videomuotoisia ohjeita melkein kaikkeen tarpeelliseen ja... no, ei niin tarpeelliseen. Löytyy niin askartelu-, remontti- kuin puutarhavinkkejäkin, kuin myös deittailuohjeita ja taisi jossain vilahtaa myös tutorial Gangnam Style-tanssiin. Itse olen seuraillut enemmän tuota Creative & Culture -osastoa, varsinkin askartelupuolta sekä DIY & Home osastoa.

How To Make Custom Lamp Shades

Pienenä varoituksen sanana mainittakoon, että videoissa käytetään usein lievästi mautonta taustamusiikkia ja amerikkalaistyylistä superinnostunutta puhetapaa. Mutta älkää antako sen häiritä, monet ohjett ovat oikeasti mainioita.

Hellou, mikä ihana viikonloppu onkaan tulossa ja sen saan viettää maaseudun rauhassa perheen kanssa.

Sen kunniaksi päätin elvyttää niinikään tauolle jäänehen Follow Fridayn. Tämän perjantain linkkivinkki johdattaakin todelliselle DIY-, tuunaus- ja kierrätysinspiraation ihmelähteelle.

Kuvat: Ikea Hackers

Uskoisitko, että ylläolevat huonekalut ovat Ikean tuottamia?  Se on nimittäin totta. Joku onkin saattanut aiemmin kuulla termin "Ikea hack", joka tarkoittaa siis Ikean kalusteiden tai muiden tuotteiden muokkaamista omaan makuun tai käyttötrakoitukseen sopivaksi.

Ikea Hackers sivustolle kuka tahansa saa lähettää oman Ikea hackinsa ja ohjeet sen toteuttamiseen muiden iloksi. Sivustolle onkin kertynyt jo melkoinen määrä ideoita koristeista suuriin huonekaluyhdistelmiin. Vaikeustasotkin vaihtelet supersimppelistä vähän vaativampaan, eli jokaiselle jotakin. Suurimmaksi osaksi nämä tuunausket aiheuttavat ainakin minulle äimistystä siitä, miten joku voi keksiä noin nerokkaita ideoita. Mutta näin nuo nerokkuudet sentään jaetaan.

Miten on, oletteko itse muokanneet kalusteita vastaavalla tavalla?

Pientä asuntoa on haastava sisustaa. Yksiössä samaan tilaan pitää mahduttaa useampi käyttötarkoitus ja kaiken pitäisi vielä sopia jollain lailla yhteen. Ainakin silloin, jos asukas on kaltaiseni visuaalihihhuli, joka ahdistuu, jos silmä pökkää johonkin väärällä tavalla.

Olenkin jo jonkin aikaa ollut tyytymätön pieneen "himaani". Siellä vallitsi yhä se värimaailma, johon pdyin, kun läksin kotikotoa maailmalle yli kuusi vuotta sitten. Tuolloin suosikkisisustusvrini oli purppuranpunainen ja muuten unaisen ja violetin sävyt. Eikä noissa väreissä vieläkään sinänsä vikaa ole, sillä ovat ne yh lempivärejäni ja osa vanhoista esineistä saikin jäädä. Kuitenkin oma maku on jo entisistä ajoista kehittynyt sen verran, että vanha sisustus oli alkanut näyttää jo silmissäni kuluneelta ja tunkkaiselta. Kaipasin kotiini päivitystä ja piristystä.

Erityisesti visuaalista sirmääni oli alkanut häiritä tv-tason ja kirjahyllyjen kombo. Aiemmin minulla oli siis yksinkertaiset koivunväriset kalusteet. käytännöllistä, mutta tylsää. Jostain syystä en vain aiemmin ollut saanut annettua niille kyytiä. Nyt tilalla on tällainen kokonaisuus.

Tämä ihana skandinaviahenkinen hepo on Elloksen löytö. Täydellinen sellainen, koska olin toivonut vastaavaa jo pitkään ja tämä on vielä painavaa, oikeaa puuta ja kauniin patinoituneen näköinen.

Ikeasta taas tarttui mukaan tämä kaunis, pienikukkainen orkidea pitsiruukkuineen. Noita pitsireunaisia astioita muuteen myytiin myös kynttiläastioina. Niitä joutuu ehkä syksymmällä hakemaan muutaman.

Sohvakin sai uudet tyynynpäälliset ja turkoosin torkkupeiton hartialleen. (piti vähän leikkiä kuvausvinkkelillä)

Siinäpä se, vielä olisi tietyillä alueilla kehittämisen varaa ja hankintalistalla onkin mm. kunnon sohvapöytä. Mutta hetken tuntuu taas mukavammalta olla kotona. Kukillakin saa muuten ihmeesti viihtyisyyttä lisättyä. Suosin oksaneilikoita, koska niitä saa upeissa eri sävyissä, miellyttävät silmääni ja mikä parasta, kestävät käsittämättömän pitkään kauniin aja pukkaavat vain lisää kukkia.

Hei vain, täällä on elämää. Parin kuukauden blogihiljaisuuden on määrä rikkoutua nyt. Olen ollut poissa pelistä, koska muut asiat ovat yksinkertaisesti vieneet kaiken huomion, mutta nyt alkoi into blogiakin kohtaan nostaa jälleen päätään. Yritän pysyä paremmin vauhdissa jälleen.

Pakko on tosin puolustautua vielä sillä, että kiireiden vuoksi ei ole kovasti ollut postattavaakaan. Kauniit asiat ovat jääneet sivummalle niin kotona kuin muuallakin. Mielihän tässä räjähtää, siispä onkin jo aika keskittyä niihin elämän hopeareunuksiin.

Jotain ihanaa on tässä sattunutkin, sillä toukokuun lopulla sukuumme liittyi tällainen hurmaava pikkuneiti.


Suuri temperamentti, mutta aseistariisuva olemus. Mummin syli vaikuttaa jo rauhoittavalta paikalta. Sehän on myös vanhemmalle serkkupojalle se yksi tärkeimmistä paikoista.

Nimen neitonen saa ensi viikolla, toivottavasti minulla on velvollisuuksiltani aikaa kuvailla rkasta kotiseutuani kesäasussa, ehkä myös ritiäisjuhlasta tiedossa jotain. 3-vuotias siskonpoikanihan on ollut kvasti sitä mieltä, että vauvan nimeksi pitäisi laittaa Muumitalo. Noh, onhan tuossa se logiikka, että muumitalo taitaa olla yksi hienoimmista asioista, jonka 3-vuotias tietää.

Minä olen niitä ihmisiä, joilla kosketus on tärkeää. olen siis mlkoinen hiplaaja, niin ihmisten, eläinten kuin esineidenkin kohdalla. Koittakaakin estää minua halaamasta. Tuokaa lähettyvilleni koira, niin nökötön tyytyväisenä sen vieressä käsi korvan taustaa rapsuttamassa. Siitä lähtien, kun Kodin Kuvalehti vaihtoi kannen materiaalia, on pakkomielteenäni ollut lehden käsiini saadessani. sivellä kannen silkkiseen sileää paperia. Kesäisin rakastan paljain jaloin kulkemista, jos se vain on mahdollista. Esimerkkejä on lukuisia.

Tämä kosketushimo vain tekee ostoksista toisinaan hankalaa, jos joku haaveilemani vaate tai esine onkin aivan väärän tuntuinen. Jotkin nettiostokset ovat suorastaan mahdottomia, koska en saa ensin hiplata tuotetta (olen laiska palauttamaan).

Niinpä minulla onkin kestänyt jonkin aikaaa ennenkuin sain tämän pikkuhaaveeni toteutumaan. Olen siis jo aikapäiviä sitten ihastunut Qualyn lintuavaimenperään, joka vahtii avaimia mukana ollessaan ja kotona pitää ne helposti saatavilla pesätönössään. Veljellä ja kälylläni on vastaava tuplaversio ja sen nähdessäni en ole saanut mokomaa tirppaa mielestäni. En vain millään voinut tilata omaani netistä, koska jostain syystä halusin päästä näkemään vaihtoehdot livenä ja mallailemaan hiukan värivaihtoehtoja ihan livenä. Mutta nyt vihdoinkin linnut lehahtivat eteeni Lapuan Kankureiden puodissa, aivan yllättäen. Mutta voi jestas, kun olikin vaikeaa päättää, halusinko mustan linnun valkoisessa talossa, vai valkoisen linnun mustassa talossa. Elämäni vaikein valinta!  Ainakin melkein.

Tähän päädyttiin. Lintu osaa muuten myös laulaa, sillä sen pyrstössä on pilli. Kätevä myös koiraihmisille. Tai merihäään joutuville. Tai lasten viihdytysteen.

Pohjanmaalla oli viime viikolal hiukan vetistä. Ei, tämä ei ole järvimaisema, vaan takana jossain puiden vieressä kulkee joen uoma ja etuala on normaalisti peltoa. Hupsista vain.


Paha parikin tykkää lähikosketuksesta, varsinkin koleana sadepäivänä. Paremman (eli tutun ihmisen) puutteessa käy kaverikin. Ilmeet kertoo, että nyt häiritään päiväunia aika härskisti.

Pääsiäinen oli ja meni, mutta minä saan itseni päivittelemään näitä kuulumisia vasta nyt, koska - yllätys - onnistuin taas nappaamaan itselleni taudin. Tällä kertaa tarttuttajana vain toimi äitini. Kummallinen flunssa tosin, koska tähän on liittynyt vain kitkerää vsymystä, yhden päivän kuume sekä limakalvo- ja hengitystieoireita. Eli toisin sanoen olen ollut rättipoikkipuhki, yskinyt keuhkojani halki yrittäessäni saada happea ja kärsinyt muun muassa särkevistä hampaista ja/tai ikenistä, koska turvoksissa olleet posket hinkkasivat ilkesti niitä vasten.  Huh.  Mutta voittajana tästä ollaan taas selvitty.

Pääsiäinen Pohjanmaalla oli leppoisa. Pääsiäinen onkin heti joulun jälkeen lempijuhlapyhäni. Mukavaa yhdessäoloa ja vapaata sekä tietysti ruokaa (ja suklaamunia...) Pääsin kaivamaan taas lempipääsiäiskoristeetkin esiin.


 Voi itku sentään, sillä yksi pesässä olevista munista oli haljennut äitini muuton yhteydessä. Mutta eipä hätää, äitsykkä keksi, että siitä munasta on vain joku juuri kuoriutumassa. Ankanpesä tuo nyt ainakin tänä vuonna oli, sillä pörheä pinkkuankkatrio pääsi vartomaan sisarusten syntymää pesän viereen.

Kukka- ja oksa-asetelman teko on yleensä minun heiniäni. Pääsiäisasetelma on vain minulle pakkomielteisyydessään melkein pahempi kuin joulukuusi, sillä siinä on useampi liikkuva osa. Oksat, kukat ja koristeet pitäisi saada suhteellisen symmetriseen tasapainoon ja sitten kun vielä roikkuvat koristeet (joita on muuten paljon enemmän kuin kuva antaa ymmärtää. Vastavalo nielee osan koristeista) pitäisi asetella niin, etteivät saman väriset ole liian lähekkäin...  Tätäkin kohennettiin useampaan otteeseen, kun silmä löysi virheitä.



Ja tältä se sitten näytti. Ensimmäiseksi sokerimassakuorrutuksekseni suhteellisen onnistunut, hiukan kuorrute vain pääsi repeilemään ohuimmista kohdistaan. Mörön kokosin itse muotoilemalla tavallisesta kakkupohjasta ja kääretorttupohjasta. Hiukan itseä jäi harmittamaan se, että silmät, nenä ja suu olisivat saaneet olla vielä lähempänä toisiaan, jotta tämä Mörkö olisi muistuttanut vielä enemmän esikuvaansa. Mutta tunnistaahan tuon ja sankari oli ainakin pähkinöissään. Päälaen montut ovat myös sankarin käsialaa, poika on turhan vikkelä "auttamaan" joka asiassa.


Sisältä Mörkö oli raidallinen. Välissä siis mustikka- ja vaniljamousset. Sointuvat hyvin värimaailmaan.
Oletteko muuten tietoisia siitä, että Mörkö on itseasiassa naispuolinen?  Näin ainakin Tove Jansson itse tarkoitti.

Aika monilla perheillä ja suvuilla on yhä hallussaan talo tai paikka, johon on vuosien varrella varastoitu kaikenlaista vanhaa ja tarpeetonta tavaraa, jotka on lopulta unohdettu kokonaan.  Sitten joskus vuosien kuluttua nuo esineet näyttävätkin taas virkistävän hienoilta.

Äitini lapsuudenkoti ja minun mummolani on nykyisin enoni ja hänen perheensä asuttama. Vanhalla maatilalla on kuitenkin muunmuassa yhä vanha puori, eli aitta, johon suku on kerännyt käyttämättömäksi jäänyttä tavaraa. Kävimme viime visiitillni äitini kanssa hakemassa sieltä äitini perintökeinutuolin kälykokelastani ja kesän alussa syntyvää perheenlisäystä varten ja samalla reissulla huomasin katsovani kaikkea nurkkiin kerääntynyttä rojua taas aivan uusin silmin. Mukaani tarttui lopulta muutamia isoäitini "perintöjä".


Nämä kupit eivät ole maalliselta arvoltaan kovinkaan kummoisia. Malli on englantilaisen Portmeirion Potteryn 70-luvun tuotantoa, eivätkä kupit ole ihan priimakunnossakaan. Tunnearvo on kuitenkin minulle valtaisa, sillä näistä kupeista minä ja serkusparvemme saimme juoda kuumaa kaakaota mummolassa ollessamme.Ja meillähän se oma osamme kuppien kuntoon onkin, sillä me tenavat taisimme lähes jokaisesta kupista kolhaista joskus korvan irti. Ne kuitenkin liimattiin aina kiinni, sillä myös isoäitimme piti kupeista kovasti. Yksi näistä olikin hänellä käytössä ihan viimeisinä elinvuosinaankin. Pienillä säröilläkin on siis vain oma tarinansa.

Puoriin jäi vielä odottamaan muun muassa mummolan vanha puinen naulakko, jonka varasin itselleni kunnostettavaksi. Kunhan sille saisi jonkun paikan. Myös vanhojen rukkien perään haikailin kovasti, etenkin sen kauniin sinisen, joka oli suosikkini jo pikkutyttönä.

Myös vähän uudempia löytöjä tuli tehtyä. Minulla on ollut sisustusongelma pienen eteiseni kanssa. Tai siis lähinnä sen lattian suhteen. Parkettilattian vuoksi lattian pinta oli noussut niin ylös, että kylpyhuoneen oven ja lattian väliin jäi niin onnettoman pieni rako, että en tahtonut löytää eteiseen niin ohutta mieluista mattoa, joka silti antaisi oven aueta kunnolla. Nyt pienen maalaiskaupungin kirpputorin nurkasta löytyi tämä täydellisen kokoinen ja juuri sopivan ohut Vallilan Kelohonka-matto hintaan 6 euroa, sillä yhdessä sen kulmassa oli pieni nirhauma, päätelmäni mukaan koiranpennun syömä. Onnistuin kuitenkin ihan neulalla ja langalla loihtimaan tuon epätäydellisyyden lähes näkymättömiin.

Yleensä olen toivottoman sokea kirpputorishoppajaa, mutta joskus näköjään minuakin onnistaa. Kelohonka on vieläpä minulle juuri passeli kuosi, koska rakastan puita ja puukuvioita. Nyt eteinenkin näyttää enemmän omalta.

Viime viikolla tieni vei Keski-Suomen kautta Pohjanmaan lakeuksille. Olipas melkoinen perhepläjäys ja ensi viikolla pääsiäisen tiedossa vielä laajempi versio. Pitäähän sukulointia vähän hajoitella, ettei tule äkkirysäyksestä slaagia.

Siskoni sai yhtenä päivänä talvihermoromahduksen. Useamman minuutin kuului hirveä pitelemätön paasaus siitä, miten totaalisen kyllästynyt hän on talveen ja lumeen ja siihen, että ulkona pitää tehdä kaikki sen ehdoilla. Ymmärrän häntä, kyllähän se oikea kevät saisi tulla jo. Ennen kaikkea olen kyllästynyt kylmyyteen ja jatkuvaan pukemiseen. Kunpa saisi vain pukata ballerinat jalkaan ja heittää kevyen takin harteille ulos mennessä. Siskoparalla on vielä päivittäin huolehdittavana pikkupojan kerrospukeutuminen, joten hermojen pettäminen on jo oikeutettua.

On tässä kevään myöhästymisessä jotain hyvääkin, kun synkistä synkimmän taven jälkeen saa vihdoinkin nauttia auringonpaisteesta ja hohtavista hangista. Viikonlopun ohjelmassa oli muun muassa kävelyretki joen jäällä. Perinteinen vipukelkka oli ikävä kyllä epäkunnossa.




Uskaltauduin myös hiihtämään ensimmäisen kerran sitten 12 vuoden. Onko tämkin koululiikuntatrauma kohta voitettu vai alanko siirtyä lopullisesti täti-ihmisten sarjaan?  Mutta kelpaahan näissä nkymissä ylhäisessä yksinäisyydessä sivakoida. Varsinkaan, kun kukaan ei ole näkemässä niitä tasaisella ladulla nurin menemisiä...

Thank god it's Friday!  Eikös juu.   Sen kunniaksi jälleen kerran linkkivinkki, joka tällä kertaa lennättää ulkomaille.

Tässä siis mahtava The Junk Nest, jonka pitäjällä on omien sanojensa mukaan intohimo vanhojen esineiden uusiokäyttöön ja tuunaukseen. No helou, I like. Vanhoissa esineissä on spesiaali oma henkensä ja ekojutuista saa aina plussaa. Silmää löytyy myös yksityiskohdille, joten tuunaukset ovat oikeasti hyvännäköisiä ja käyttökelpoisia. Blogista löytyy sekä pienempiä askarteluja että suurempia tuunausprojekteja pikku koristeista koiranleluihin ja huonekaluihin. Kaikki vaikuttaisivat silti helpoilta (ja edullisilta) toteuttaa ja mikä parasta, ideat ovat oikeasti hyviä, elleivät loistavia. Kunnon inspiraatiokaivo tällaiselle, joka rakastaa uppoutua näpertelyyn.

Piipahdin eilen Ikeassa ja päätin porhaltaa näyttelytason läpi niin lujaa, etten ehtisi täyttää päätäni jälleen kerran kaukaisilla haaveilla. Mutta kun pääsin yhden kulman ympäri, niin siinä se oli - unelmieni keittiö, tai ainakin hiiskatin lähellä sitä tämänhetkistä haavekuvaa. Ja kyllä, tottahan siitä piti ottaa kuva talteen jotain etäistä tulevaisuutta varten.


Minulle tosin tulisi joko vaaleasävyinen tai tummapuinen saareke ja kaappien sävy saisi olla himpun verran vaaleampi ja lämpimämpi. Myös seinän tiilet rouheammiksi.  (jaahas, heti alkoi vaatimuksia tippua)

Joka tapauksessa, harmaat kaapistot keittiössä ovat alkaneet kovasti miellyttää silmää ja kun vielä pitkäaikaisiin ihasteluihin kuuluu mustavalkoruudullinen lattia ja tiiliseinä, niin tässähän tämä. Vielä kattohirret näkyviin, niin oijoi.

Tuosta harmaasta tosiaan, se on jännittävä väri, kun pienillä sävyeroilla siitä saa kylmän ja tumman tai lämpimän ja valoisan pehmeän. Jälkimmäistä siis itse hakisin. parasta olisi, jos harmaasta kuultaisi puu läpi.

Ylin kuva HGTV, alimmat Pinterest-löytöjä, joiden alkuperä tuntematon.

Haaveita, haaveita. Ehkä vielä joskus. Tosin pelkään sitä, että joskus oikeasti saisin vapaat kädet suunnitella jotain tällaista, miten ikinä voisin tehdä lopullisia päätöksiä?

Minä kuulun niihin ihmisiin, joiden mielestä iällisesti aikuistakin saa ja pitääkin välillä vähän niin sanotusti lapsettaa. En vain jaksa uskoa, että se lapsien kokema riemu ja innostus kaikkea hauskaa kohtaan voi yhtäkkiä vain hävitä jonnekin. Ehei, uskonkin sen olevan ihmisten perusominaisuus, koska kyllähän aikusetkin hauskasta nauttivat. Jossakin välissä vain tulee jonkinlainen yhteiskunnallinen paine olla niin täysikasvuista, että lapselliseksi mielletyt harrastukset ja mieltymyksenkohteet kielletään ja piilotetaan.

Mutta monilla se taitaa siellä jossain yhä olla. Myöntäkää pois, kyllä aika moni meistä aikuisistakain ainakin salaa nauttii siitä, kun pääsee lapsen kanssa vaikka huvipuistoon tai jonnekin HopLop-tyyppisen peuhupaikkaan, jossa aikuinenkin saa laskea liukumäkeä ja riehua pomppulinnassa. Tekisi hyvää monelle myrtsille ja stressaantuneelle aikuiselle pitää ihan rehellisesti hauskaa, kuten lapsena. Eipä siinä jaksa pahemmin murheita miettiä.

Minusta ainakin oman sisäisen lapsen olemassaolon kieltäminen keinotekoisten aikuismaailman käyttäytymisnormien vuoksi on itselleen valehtelua.

Ja mikä tämän pohdinnan kirvoitti?  Päätin nostaa niin sanotusti kissan, eli pillit pöydälle!
Myönnän, minä juon myös kotona ollessani lähes kaikki juomat pillillä, poislukien viini, maito ja kuumat juomat. (Tosin pienenä halusin juoda myös aamupalan kuuman kaakaon pillillä. Aina.) Minulle onkin siunaantunut aika läjä pillejä, jotka ovat omien pakkaustensa hajottua ojuneet epäsiististi piilossa yhdessä keittiön laatikossa. (Tiedättehän sen yleislaatikon keittiössä, jossa on kaikki se sälä, jota ei voi jaotella käyttöominaisuuksien mukaan oikein minnekään? Kaikilla täytyy olla sellainen.

Nyt kyllästyin laatikon pillikaaokseen ja muistin jostain mieleen tarttuneen kuvan lasipurkista, jonne pillit oli nostettu esille hauskan näköisesti. Siispä tuumasta toimeen, Sokoksen joulupoistomyynnistä löytyi ilmeisesti kynttiläpurkiksi tarkoitettu sievä purkki parilla eurolla. Poistin siitä vain jouluisen punaisen nauhan ja ta-daah - minulla on pillipurnukka!


Auringonvalossa nuo riemunkirjavan neonväriset pillit näyttävät kyllä iloisen keväisiltä, mutta ehkä hankin seuraavaksi vähän paremmin ympäristöön sulautuvia pillejä.

Vinkkinä muuten eilen tehty havainto: aikuistenkin juhlissa voi hullutella vaikka drinkkitikuilla. Olin eilen ystävän järjestämissä juhlissa, joissa juomaansa sai erilaisia toinen toistaan hullunkurisempia tikkuja. Ne näyttivät riemastuttavan muitakin kuin vain minua.

Follow Fridayn aika!  Haluan jakaa tänään blogin, johon itsekin törmäsin vasta hetki sitten. Mutta ah, saatatte tietää sen mahtavan tunteen, kun löytää blogin, jonka pitäjän tyyli ja visuaaliset mieltymykset tuntuu  olevan niin linjassa omien mieltymysten kanssa, että lähes kaikki blogissa on pelkkää iloa silmälle. Kun tietää, että tässä blogissa on kaikki ainekset yhdeksi suosikiksi ja inspiraation lähteeksi.

Näin kävi tässä tapauksessa. Come on, jos abnnerikuvassa on jo patinoitunutta hopeaa, niin homma on jo pitkälti myyty minulle. Myös tuunaus/DIY-aiheet voitti puolelleen. Eli käykääpäs kurkkimassa kaunista Multarinne-blogia. Blogi on vieläpä melkoisen uusi, näköjän viime joulukuussa alkunsa nähnyt ja on aina mukava vinkata nuorista löydöistä, joita kaikki eivät ole vielä löytäneet.

Perjantaitunnelmiin vähän ihanaa Ellie Gouldingia. Koska nyt on vähän sellainen olo, että mitä vain voi tapahtua.

Elämä on joskus valintoja täynnä. Pääsiäisenä olisi ystävän polttarit ja vaikka kuinka rakastan tällaisia ystävien hilpeitä kokoontumisia, olen jättämässä meiningit väliin. Vapaaehtoisesti vieläpä.

Sen sijaan suunnistan kotiseudulle, perheen ja suvun seuraan. Kas kun minua tarvitaan leipomaan pääsiäisen aikana kolme vuotta täyttävän siskonpojan Mörkö-kakkua (pikku-ukkelia kiehtoo kaikki jännittävä ja tämä oli oma toiveensa), tiedossa on myös pitkästä aikaa samallapaikkakunnalla olevien laspuudenystävien illanvietto ja tietysti suvun lankalauantain kokoontuminen omalle pääsiäiskokolle.


Tällä kertaa suku vetääkin sen kaikista pidemmän korren puhtaasti siitä syystä, että tällä hetkellä yhdessäololla on melkoisesti tärkeämpi merkitys. Eräs läheinen sukulainen kun sai vähän aikaa sitten uutisia, joiden mukaan on vain 50 %:n mahdollisuus siihen, että hän on kanssamme vielä ensi vuonnakin.

Tämän asian otan nyt luonnollisesti huomioon laittaessani asioita tärkeysjärjestykseen. Nyt täytyy arvostaa ison sukumme läheisyyttä ja nauttia jokaisesta pienestä hetkestä ja perinteestä yhdessä.